Sijaintisi: Ruokapalveluala > 1. Opiskele > Ruoan tuotanto ja jalostus > Raaka-aineiden tuotannon vaikutukset
 
 
Lähetä palautetta
 
 

Anna palautetta Ympäristöosaava ammattilainen -palvelusta

Otamme mielellämme vastaan palautetta verkkopalvelusta, esimerkiksi sisällöistä ja käytettävyydestä. Halutessasi voit myös jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Kiitos!





Ruoan raaka-aineiden tuotannon vaikutukset ympäristöön

Maailmanlaajuisesti maatalous tuottaa yli puolet kaikista elintarvikeketjun ympäristövaikutuksista. Vesiä rehevöittävät ravinnepäästöt ja ilmastopäästöt ovat vaikutuksista merkittävimmät.

Muita mitattuja maatalouden ympäristövaikutuksia ovat happamoituminen, alailmakehän otsonin muodostuminen sekä vesistöjen happivajaus. Maatalous kuluttaa nykymuodossaan myös paljon uusiutumattomia luonnonvaroja, erityisesti ehtymässä olevia fossiilisten polttoaineiden ja raakafosforin varantoja. Maailmanlaajuisesti merkittävä elintarviketuotannon ympäristövaikutus on vesivarojen ehtyminen.

Maatalouden muita merkittäviä ympäristövaikutuksia ovat käytettyjen torjunta-aineiden myrkkyvaikutukset, luonnon monimuotoisuuden, maan viljavuuden ja maiseman muutokset sekä vaikutukset tuotantoeläinten hyvinvointiin. Niitä on toistaiseksi selvitetty vähemmän.

Ruoan osuus suomalaisten ympäristökuormasta on suuri. Noin kolmasosa kulutuksen kaikista ympäristövaikutuksista aiheutuu ruoasta. Rehevöittävät vaikutukset ovat ruoan tuotannon merkittävin ympäristövaikutus. Kuluttamamme ruoan ilmastovaikutukset ovat keskimäärin samaa suuruusluokkaa kuin asumisemme ja liikkumisemme vaikutukset.

Vesistökuormitus

Yli puolet ihmisen toiminnan vuoksi vesistöihin kulkeutuvista ravinteista on peräisin maataloudesta. Kokonaisuudessaan elintarvikkeiden tuotanto on vastuussa suurimmasta osasta Suomen rehevöittäviä päästöjä ja vaikuttaa siis merkittävästi sisävesistöjemme ja Itämeren rannikkoalueiden vesistöjen laatuun. Maatalouden hajakuormituksen eli pelloilta vesistöihin huuhtoutuvien ravinteiden, typen ja fosforin, määrään vaikuttaminen on osoittautunut vaikeaksi, vaikka keinolannoitteiden käyttö on 1990-luvulta lähtien vähentynyt.

Rehevöittävien päästöjen vähentämisen keinoja ovat kasvinviljelyssä mm. ravinteiden käytön optimointi ja pysyvästi kasvipeitteiset suojakaistat peltojen ja vesistöjen välissä. Eläintuotannon ravinnepäästöt riippuvat erityisesti lannan käsittelystä. Ongelmana Suomessa on eläintuotannon ja kasvinviljelyn keskittyminen eri alueille. Jos tuotantoeläinten määrä jakautuisi tasaisemmin, eläinten tuottama lanta voitaisiin hyödyntää paremmin kasvinviljelyssä eikä ylilannoitusta tapahtuisi. Myös eläinten ruokinnan tarkemmalla suunnittelulla voidaan vaikuttaa ravinteiden parempaan hyödyntämiseen ja vähentää vesistöjen rehevöitymistä.

Tavanomaisen ja luomuviljelyn rehevöittäviä päästöjä on vertailtu. Tutkimustulokset näistä vaihtelevat, mutta näyttäisi siltä, että luonnonmukainen maataloustuotanto vähentää vesistöjä rehevöittävien typpi- ja fosforipäästöjen riskiä tavanomaiseen tuotantoon verrattuna. Erityisesti luomukarjatiloilla, sekä maidon- että lihantuotantotiloilla, typpipäästöjen riski oli huomattavasti matalampi johtuen luonnonmukaisten kotieläintilojen merkittävästi alhaisemmasta rehun ja lannan kautta tulevan typen saannista. Myös fosforipäästöriskit olivat matalammat. Sen siljaan luomukasvinviljelytiloilla fosforipäästöriskit olivat tavanomaisia tiloja suurempia.

http://luomu.fi/tietoverkko/luomutuotanto-vahentaa-vesistojen-rehevoitymisriskia/

Myös kalankasvatus aiheuttaa rehevöittävää vesistökuormitusta, jonka merkitys voi olla paikallisesti hyvin suuri.

Kasvihuonekaasupäästöt

Maatalouden osuudeksi kotimaisista kasvihuonekaasupäästöistä on arvioitu noin 20 %. Maataloudessa syntyy ilmastonmuutosta voimistavia kasvihuonekaasupäästöjä monin eri tavoin.

  • Kasvihuonekaasuista voimakkaimman dityppioksidin päästöjä syntyy syntyy ihmisen toiminnassa, erityisesti maataloudessa, joka tuottaa reilun kolmasosan kaikista dityppioksidin päästöistä. Päästöjä vapautuu lannankäsittelyssä sekä maaperään lisätystä typestä (esim. väkilannoitteet, lanta, viherlannoitus).
    • Ammattikeittiössä voidaan vähentää naudanlihan käyttöä; käyttää broilerin- ja sianlihaa; pitää kasvisruokapäivä; vähentää ruokahävikkiä.
  • Metaania syntyy märehtijöiden (esim. lehmä, lammas) suolistossa, lannan hapettomassa käsittelyssä, riisin viljelyssä sekä kaatopaikoilla biojätteen hajotessa hapettomasti.
    • Ammattikeittiössä voidaan vähentää naudan lihan käyttöä; käyttää broilerin- ja sianlihaa; pitää kasvisruokapäivä; käyttää riisin tilalla kotimaista luomuohraa; lajitella biojäte tehokkaasti; vähentää ruokahävikkiä.
  • Maatalouden energiankulutus aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Maatilalla energiaa kuluu välillisesti lannoitteita, torjunta-aineita ja ostorehuja käytettäessä ja suoraan esimerkiksi traktoreiden polttoaineiden kulutuksena ja viljan kuivauksessa sekä maatilojen lämmityksessä.
    • Ammattikeittiössä voidaan suosia luomuraaka-aineita; vähentää ruokahävikkiä.
  • Maankäytön muutokset ja viljelymaan raivaaminen synnyttävät hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöjä. Ilmastovaikutuksiltaan erityisen merkittäviä maankäytön muutokset ovat sademetsäalueella, missä ryöstöviljely ja -laidunnus tuhoavat ikivanhaa metsää ja aiheuttavat myös maasta lähtöisin olevia kasvihuonekaasupäästöjä.
    • Ammattikeittiössä voidaan valita lähiraaka-aineita; varmistaa kaukaa tulevien raaka-aineiden (esim. palmuöljy) kestävät tuotantotavat.
Lähteet ja lisätietoa: Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen (MTT:n julkaisu); Ilmasto-opas/Metaani

Osa maatalouden kasvihuonekaasujen päästöistä on hyvin hankalasti mitattavissa. Siksi arviot tuotteiden ilmastovaikutuksesta tarkentuvat ajan myötä, kun esim. maaperästä ja biologisista prosesseista syntyvät päästöt tunnetaan paremmin.

Maatalouden ilmastopäästöjä pyritään vähentämään

Maatalouden kasvihuonepäästöt vähentyivät Suomessa 11 % vuosina 1990-2011 pääasiassa nautakarjan ja typpilannoitteiden päästöjen vähentymisen vuoksi. Alkuvuosien laskeva kehitys kääntyi kuitenkin nousevaksi. Vuosina 2005-2011 päästöt nousivat 0,6 % mm. eloperäisten peltojen pinta-alan kasvamisen myötä. Tavoitteena on vähentää päästöjä 13 % vuosien 2005-2020 välisenä aikana.

Maatalouden energiankäyttö on ollut viime vuosina kasvusuuntaista. Tuotannon energiatehokkuuden parantaminen ja fossiilisten energialähteiden vaihtaminen uusiutuviin biopolttoaineisiin olisivat keinoja vähentää maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä. Esimerkiksi karjan lannan hyödyntäminen biokaasun tuotannossa on Suomessa vielä vähäistä, vaikka karjatila voisi biokaasulaitoksella tuottaa tarvitsemansa energian.

Myös nautojen ruokinnan muutoksilla ja lehmien eliniän pidentämisellä sekä muutoksilla kasvinviljelyssä (esim. talviaikainen peltojen kasvipeitteisyys) saatettaisiin pystyä vähentämään maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä.

Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen (MTT:n julkaisu)

Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen

Maatalouden käytössä oleva eliöstön kirjo köyhtyy

Ravinnoksi viljeltävien ja kasvatettavien lajien, rotujen ja lajikkeiden määrä on maailmanlaajuisesti nopeasti vähentynyt murto-osaan perinteisesti eri puolilla viljellyistä lajeista. Viljeltyjen lajikkeiden määrä vaihtelee eri kasvilajeilla, mutta osalla yleisesti viljeltävistä kasveista käytössä on vain muutama maailmanlaajuisesti levinnyt lajike, joiden geneettinen muuntelu on vähäistä. Yksipuolinen ravintokasvien viljely laajoilla alueilla on herkkää ilmaston ja luonnon häiriöille.

Perinteiset viljelykasvit ja karjan alkuperäisrodut ja niiden geenivarat ovat vähentyneet, koska tuotannossa olevat lajikkeet ja rodut on valittu nykyisten tuotannollisten tavoitteiden mukaisesti. Alkuperäisten maatiaiseläinten ja -kasvien geenivarojen monimuotoisuutta voitaisiin tulevaisuudessa tarvita ruoantuotannon kehittämisessä. Maatiaisten säilyminen turvataan parhaiten hyödyntämällä niitä tuotannossa.

Voimaperäinen maatalous vähentää myös muun luonnon kirjoa

Torjunta-aineet ja maankäytön muutokset vähentävät muiden kuin viljeltävien lajien runsautta. Luonnonlajeilla on kuitenkin tärkeä rooli myös maatalousympäristön toiminnassa pölyttäjinä, maaperän elinvoimaisuuden ylläpitäjinä ja tuhoeläinten säätelijöinä. Maatalouden maankäytön tehostuminen on vähentänyt monimuotoisuudeltaan arvokkaita elinympäristöjä (mm. niityt, kedot, ojanpientareet). Perinteisissä maatalousympäristöissä viihtyneistä kasveista ja hyönteisistä monet ovat uhanalaistuneet.

Arvokasta maatalousluontoa on pyritty säilyttämään vapaaehtoisten ympäristötukien avulla. Se ei ole kuitenkaan pysäyttänyt maatalousympäristön monimuotoisuuden köyhtymistä, sillä pakolliset toimenpiteet ovat olleet varsin tehottomia.

Sademetsien ja kalojen uhanalaistuminen

Trooppiset sademetsät kutistuvat huolestuttavaa tahtia kestämättömän maatalouden vuoksi. Sademetsät ovat maailman luonnon monimuotoisuuden tihentymä ja sademetsän hävittäminen aiheuttaa myös merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä. Elintarvikkeista sademetsäkatoon liittyvät erityisesti seuraavat Suomessa yleiset tuontielintarvikkeet: palmuöljy, soija ja naudanliha. Palmuöljyn tuotannon vuoksi erityisesti Indonesiassa on tuhottu valtavia alueita sademetsää. Brasiliassa soijan ja naudanlihan tuotanto tuhoavat Amazonian sademetsän reuna-alueita.

Myös useat kalalajit ovat uhanalaisia joko ympäristöongelmien (jätteet ja kemikalisoituminen) tai ylikalastuksen takia.

Geenimuuntelun myötä on syntynyt kokonaan uusia uhkia monimuotoisuudelle. Muunneltujen geenien leviäminen luonnoneliöihin aiheuttaa riskin alkuperäisten lajien heikkenemiselle tai häviämiselle kokonaan.

Kemikalisoituminen

Kemikalisoitumisella tarkoitetaan lisääntyvää kemikaalien käyttöä ja siitä johtuvaa ympäristön saastumista. Kemikalisoituminen vaikuttaa eliöiden ja myös ihmisten terveyteen.

Vierasaineilla tarkoitetaan elintarvikkeessa olevia kemikaaleja eli aineita, jotka eivät ole valmistus- tai lisäaineita. Vierasaineita siirtyy raaka-aineisiin mm. maataloudessa, elintarviketeollisuudessa ja pakkauksista. Luonnossa elintarvikkeeseen syntyviä vierasaineita ovat esimerkiksi homeiden muodostamat myrkyt. Ruoanvalmistuksen aikana, esim. savustamisessa, ruokaan voi syntyä PAH-yhdisteitä. Ruoan turvallisuutta ei ole ainoastaan sen korkea hygieniataso, vaan myös se, ettei se sisällä liikaa vierasaineita.

Ruoka voi sisältää haitallisia kemikaaleja

Elintarvikkeiden valvontatarkastuksissa löytyy ajoittain jäämiä kasvinsuojeluaineista. Näitä aineita käytetään kasvitautien, tuholaisten ja rikkakasvien torjuntaan. Jäämien kannalta tilanne on Suomessa kuitenkin melko hyvä, koska kasvinsuojeluaineiden käyttö on tarkoin rajoitettua. Vaikka jäämiä löydetään, määräystenvastaisia tuotteita löytyy vähän. Kasvinsuojeluaineiden käyttömäärät ovat vähentyneet viime vuosina.



2008
2009
2010
2011
Kaikista näytteistä määräyksenmukaisia
94%
96%
97%
98,7%
Kaikista näytteistä kasvinsuojeluaineita sisälsi
59%
59%
54%
53%
Kotimaisista tuotteista jäämiä sisälsi
37%
27%
28%
30%
Muiden EU-maiden tuotteista jäämiä sisälsi
67%
60%
60%
59%
EU:n ulkopuolisten maiden näytteistä jäämiä sisälsi
61%
68%
68%
57%
Ulkomaisista luomutuotteista jäämiä sisälsi
13%
6%
7%
9%
Kotimaisista luomutuotteista jäämiä sisälsi
0%
0%
0%
0%

Taulukko: Kasvinsuojeluainejäämien määrän kehitys vuosina 2008-2011. Lähde: Evira: Kasvinsuojeluainejäämien valvontatulokset vuonna 2011

Vuoden 2011 elintarvikkeiden kasvinsuojeluainejäämien valvontatutkimuksessa kaikista tutkituista näytteistä 53 % sisälsi jäämiä kasvinsuojeluaineista. Eniten jäämiä löytyi hedelmistä ja pähkinöistä (65 %:ssa), kasviksista (54 %:ssa) ja viljasta (53 %:ssa). Kotimaiset luomutuotteet, lastenruoat ja eläinperäiset tuotteet eivät sisältäneet kasvinsuojeluaineiden jäämiä lainkaan. Näissä tuloksissa on mukana kaikki näytteet.

Kun verrattiin kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita, kotimaisissa tuotteissa oli jäämiä vähiten (30 %:ssa), muista EU-maista tulleissa tuotteissa 59 %:ssa ja EU:n ulkopuolelta tulleissa tuotteissa 57 %:ssa. Vaikka jäämiä oli monessa tuotteessa, oleellista on, että jäämäpitoisuuksien sallittu enimmäismäärä ylittyi vain 1,3 %:ssa tuotteista. Kaikki tutkitut suomalaiset tuotteet olivat määräystenmukaisia.

Vaikka määräystenvastaisia tuotteita oli vain vähän, löytyi useasta tuotteesta samanaikaisesti useiden eri aineiden jäämiä. Näytteitä, joissa oli yli kymmenen eri kasvinsuojeluaineen jäämää olivat goji-marjat (13-17 jäämää), mansikat (10-14 jäämää), kuivattu ruohosipuli (19 jäämää), palkoineen käytettävät herneet, vadelmat, maustepaprikat ja viinirypäleet.

Kasvinsuojeluaineille altistumisen ei ole todettu aiheuttavan terveyshaittaa väestötasolla. Jos altistumista halutaan vähentää, kannattaa ruoan raaka-aineeksi valita luomutuotteita ja kotimaisia tuotteita.

Ruoasta voi löytyä myös eläinlääkejäämiä. Tuottajan vastuulla on varmistaa, ettei hänen tuottamassaan elintarvikkeessa ole jäämiä. Jäämät saadaan vältettyä esim. noudattamalla lääkitykselle tarvittavaa varoaikaa. Luomutuotannossa varoajat ovat pidemmät kuin tavanomaisessa tuotannossa. Myös eläinten rehujen vierasainemääriä valvotaan.

Suomessa on tutkittu ympäristömyrkkyjen pitoisuuksia elintarvikkeissa ja arvioitu ihmisten altistumista niille 1990-luvulta lähtien. Syöntisuosituksia haitta-ainealtistuksen vähentämiseksi on annettu joidenkin kalojen käytön osalta. Viljelymaiden raskasmetallipitoisuudet (mm. kadmiun, lyijy, elohopea) ovat Suomessa eurooppalaisittain alhaisia. Haitallisia vierasaineita saadaan erityisesti tuontihedelmistä ja kasviksista.

Alkutuotannon kemikaaleja päätyy ympäristöön

Kasvinsuojeluaineet on kehitetty myrkyllisiksi torjuttaville eliöille, mutta ne saattavat olla haitallisia myös muille. Osa aineista hajoaa, mutta osa päätyy ilmaan, maahan, vesiin ja muihin kuin torjuttaviin eliöihin. Kasvinsuojeluaineita voi joutua ympäristöön myös aineiden huolimattoman varastoinnin tai torjunta-ainejätteen käsittelyn yhteydessä.

Suomessa hyväksytyistä torjunta-aineista valtaosaa käytetään maataloudessa, eniten rikkakasvien torjunnassa. Torjunta-aineiden käyttö hehtaaria kohden on Suomessa vähäisempää kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa, koska tauteja ja tuholaisia ei pohjoisessa ilmastossa esiinny yhtä paljon. Torjunta-aineiden käyttöä on kuitenkin tarpeen vähentää myös Suomessa.

Maataloudessa ja kalankasvatuksessa ympäristön kemikalisoitumista lisäävät myös eläinten sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn käytettävät lääkkeet sekä eläinten kasvua edistävät rehun lisäaineet. Luomutuotannossa kemiallisten torjunta-aineiden käyttö on kiellettyä ja antibioottien ja lisäaineiden käyttö on tarkkaan säänneltyä.

Vaikutukset tuotantoeläinten hyvinvointiin

Vastuu tuotantoeläinten hyvinvoinnista kuuluu kaikille, vaikka maataloustuottajien ratkaisut ja elintarviketeollisuuden laatukriteerit vaikuttavat siihen eniten.

Eläintuotanto on keskittynyt yhä suuremmille ja harvemmille tiloille. Mielikuvat tuotantoeläinten olosuhteista eivät usein vastaa käytäntöjä. Eläinperäisten tuontituotteiden käyttäminen on arkipäivää, mutta niiden tuotanto-olojen seuranta ja kansainvälinen vertailu on vaikeaa.

EU:n eläinsuojelusäädökset asettavat eläinten pidon ja hoidon vähimmäisvaatimukset, joilla pyritään säästämään tuotantoeläimiä tarpeettomilta kärsimyksiltä kasvatuksessa, kuljetuksessa ja teurastuksessa. Suomen kansalliset eläinsuojelusäädökset noudattavat pitkälti EU:n direktiivejä. Joissain Euroopan maissa on osin tiukempia säädöksiä. Nautojen jaloitteluvaatimus on Suomessa tiukempi kuin mitä EU:n lainsäädäntö edellyttää.

Lainsäädännön taso ei kuitenkaan takaa eläinten hyvinvointia tai niiden lajinmukaisia tarpeita ja käyttäytymistä vastaavia olosuhteita. Tuotantoeläinten mahdollisuudet liikkumiseen ovat yleensä vähäiset, eikä virikkeitä, kuten pesänrakennusmateriaalia ole. Eläinten kasvuun ja tuotantokykyyn keskittynyt jalostus aiheuttaa tuotantoeläimille rasitussairauksia.

Luomueläintuotannossa on tavanomaista tuotantoa tiukemmat vaatimukset

Luomutuotannossa tavoitteena on antaa eläimille mahdollisuus lajinmukaiseen käyttäytymisen. Luomusioilla ja lattiakanaloissa kasvatettavilla luomukanoilla on tavanomaista enemmän tilaa ja virikkeitä, nautoja ei saa pitää kytkettynä ja ne pääsevät ulos jaloittelemaan ympäri vuoden. Luomueläintuotanto on tavanomaista kalliimpaa muun muassa siksi, ettei eläimiä saa pitää yhtä tiheässä kuin tavanomaisessa tuotannossa.

Suomessa Evira valvoo tuotantoeläinten olosuhteita ja hoitoa sekä teuraseläinten kuljetusta ja teurastusta. Eviralla on ohjeet myös kalojen ja rapujen kasvatukseen.