Lähetä palautetta
 
 

Anna palautetta Ympäristöosaava ammattilainen -palvelusta

Otamme mielellämme vastaan palautetta verkkopalvelusta, esimerkiksi sisällöistä ja käytettävyydestä. Halutessasi voit myös jättää yhteydenottopyynnön tällä lomakkeella. Kiitos!





Ympäristömerkit

Viralliset ympäristömerkit ja EU:n energiamerkintä ovat hyvä apu hankinnoissa. Niihin liittyy laatu- ja ympäristökriteereitä, joiden toteutumista valvoo puolueeton, virallistettu toimija. Myös luomutuotteille, reilulle kaupalle ja eräille muille tuoteryhmille on on olemassa kriteereitä ja merkkejä, joita valvoo viranomainen tai järjestö.

Luotettavien ympäristömerkkien rinnalla on kirjava joukko erilaisia pakkausmerkintöjä, joilla valmistajat haluavat luoda vaikutelmaa ympäristömyönteisyydestä. Jotkin järjestöt myöntävät tuotteelle logonsa käyttöoikeuden, jos valmistaja lahjoittaa myydyistä tuotteista pienen osuuden, esimerkiksi joitakin senttejä järjestön ympäristönsuojelutyöhön. Lahjoitukset ovat toki hyvä asia, mutta tuotteen ympäristövaikutuksista ne eivät kerro.

Viralliset ympäristömerkit

Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki on Suomessa parhaiten tunnettu virallinen ympäristömerkki. Merkki voidaan myöntää sellaisille tuotteille ja palveluille, joille on laadittu kriteerit. Tällaisia ovat tuoteryhmistä esimerkiksi maalit ja lakat, pesuaineet, paristot ja toimistolaitteet. Palveluista hotellit, ravintolat, kauppa ja painopalvelut.


Merkin myöntäminen perustuu ympäristökriteereihin, jotka kohdistuvat koko elinkaareen raaka-aineista jätehuoltoon. Ympäristönäkökohtien lisäksi huomioidaan laatu, jonka on oltava vähintään yhtä hyvä kuin muilla vastaaville tuotteilla.

Merkin vaatimukset asetetaan siten, että enintään 20-30 prosenttia ryhmän tuotteista/palveluista pystyy läpäisemään ne. Vaatimuksia kiristetään aika ajoin tekniikan ja valmistusmenetelmien kehittyessä. Näin yritysten täytyy seurata aikaansa ja olla aina parhaimmiston joukossa, jos ne mielivät saada tuotteelleen virallisen ympäristömerkin.

Samalla periaatteella toimii EU-ympäristömerkki. Molemmista vastaa Suomessa Motivan alaisuudessa toimiva Ympäristömerkintä.


Yritys voi anoa joutsenmerkkiä tai EU-ympäristömerkkiä tuotteelleen tai palvelulleen. Se on vapaaehtoista ja merkin käyttäminen on maksullista. Myös merkitsemättömien tuotteiden joukossa voi siis olla yhtä hyviä, mutta niiden arvioiminen on maallikolle vaikeaa.

TCO on kansainvälinen kestävän kehityksen sertifikaatti IT-tuotteille. Sen kriteerit koskevat tuotteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksia, laitosten yhteiskuntavastuuta ja sosiaalisia oloja. Myös ergonominen muotoilu ja käyttäjäturvallisuus on huomioitu.

Energiamerkit

EU-maissa käytössä oleva yhtenäinen energiamerkintä antaa vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa kotitalouslaitteiden energiankulutuksesta.

Tällä hetkellä energiamerkintä on pakollinen yhdeksässä laiteryhmässä:

  • kylmäsäilytyslaitteissa
  • pyykinpesukoneissa
  • kuivaavissa pesukoneissa
  • kuivausrummuissa
  • astianpesukoneissa
  • lampuissa
  • uuneissa
  • ilmastointilaitteissa
  • televisioissa
Kansainvälinen Energy Star -merkintä voidaan myöntää toimistolaitteille, joiden energiankulutus on keskimääräistä matalampi. Tällaisia tuotteita on tarjolla kaikilla suurilla tietokonevalmistajilla.

Henkilöautojen energiamerkintä auttaa vertaamaan luotettavasti automallien polttoaineenkulutus- ja päästötietoja. Merkinnän käyttö Suomessa on vapaaehtoista.

Luomumerkit

Luomu - valvottua tuotantoa on suomalaisten viranomaisten myöntämä virallinen merkki. Se takaa, että vähintään 95 % tuotteen ainesosista on tuotettu luonnonmukaisesti. Geenimuunneltuja raaka-aineita ei saa olla. Tuote voi olla kotimainen tai ulkomainen. Merkki perustuu EU:n luomuasetukseen.

EU:n luomumerkki noudattaa samoja kriteerejä kuin Luomu-merkki. Sen käyttö on pakollista EU:ssa valmistetuissa, valmiiksi pakatuissa luomuelintarvikkeissa. Muualta tuoduissa tai pakkaamattomissa tuotteissa merkki on vapaaehtoinen.

Luomuliiton Leppäkerttumerkki voidaan myöntää kotimaisille luomutuotteille. EU:n kriteerien lisäksi tuotteen tulee täyttää Luomuliiton tuotantoehdot.
Demeter-merkillä merkityissä tuotteissa ainesosista 90 % on Biodynaamisen yhdistyksen tuotantoehtojen mukaisesti tuotettuja. Tuotteiden tulee lisäksi täyttää EU:n luomuasetuksen ehdot.

Reilun kaupan merkki

Reilun kaupan tavoitteena on taata kehitysmaiden viljelijöille ja työläisille kohtuullinen korvaus työstään. Tuottajille maksettava takuuhinta ei heittele maailmanmarkkinoiden mukaan. Lisäksi maksetaan Reilun kaupan lisää, joka on tarkoitettu paikallisyhteisön hankkeisiin. Järjestelmä vaatii tuottajilta sitoutumista ympäristömääräyksiin ja ihmisoikeussopimuksiin. Järjestelmästä vastaa Fairtrade Labelling Organizations International (FLO).